wikileaks.fi

Kaiken maailman elämänhallintaoppaat

Olen saanut lahjaksi useita elämänhallintaoppaita. Olen vähän ihmetellyt, onko tämä joku muotijuttu vai mahtavatko ihmiset jotenkin ajatella, että minä tarvitsisin oppaita erityisesti?

Olen jo ehtinyt nauraa monta kertaa että tulisin hulluksi jos lähtisin noudattamaan näitä oppaita. Varsinkin jos seuraisin kaikkien ohjeita, joista moni kumoaa toisensa ja käskee tekemään päinvastoin kuin edellinen.

Minä pidän huolta kodistani, se on aina siisti ja kaapissa on ruoka, toisessa puhtaita ja silitettyjä vaatteita. Käyn töissä, liikun, luen. Minulla on myös ystäviä ja kavereita. Välillä on tylsiä ja huonoja päiviä mutta ne kuuluvat elämään. Useimmiten kaikki on ihan okei, ellei jopa hyvin. Rahaa saisi olla vähän enemmän, mutta aina olen selvinnyt maksuista näkemättä nälkää. Ilman oppaiden seuraamista.

Pelaan mieluummin rentoutuakseni kuin sekoan oppaiden kanssa: http://www.betsafe-ensitalletusbonus.com

Ihmisten käytös kaupassa

Välillä en voi kun ihmetellä ihmisten käytöstä kaupassa. Erityisesti kassajono on ihmeellinen paikka, jossa ihmisillä näyttää olevan joko tahallaan tai huolimattomuuttaan tapana aiheuttaa inhottavia, kiusallisia ja hankalia tilanteita. Useamman kerran olen ollut kasajonossa, jossa minun perässäni tule ihminen yksinkertaisesti työntää minua eteenpäin ostoskärryillä. Kärryt siis työnnetään kiinni takapuoleeni ja mielellään niihin myös nojataan raskaasti, etten voi kuin mennä eteenpäin seuraavan asiakkaan niskaan. Toinen hyvin yleinen juttu on se, että kun maksaa kortilla, joku tuijottaa suoraa tunnuslukuasi. Se on kiusallista vaikka kuinka yrittäisi peitellä kädellään näkyvyyttä. Viimeksi seuraava asiakas meni ohitseni ja odotti siis korttimaksupäätteen vasemmalla puolella ihan vieressä tuijottaen maksuani, kun jono olisi pitänyt olla oikealla puolellani. Se oli todella ärsyttävää. Onneksi nettivedonlyönnissä ei tapahdu tuollaista. http://www.vedonlyonti-bonus.com

Parhaat Black Jack -sivustot

 

Olen viime aikoina pelannut paljon erilaisia pelejä netissä. Yksi suurista suosikeistani on Black Jack, jota on helppoa ja kannattavaakin pelata netin pelisivustoilla. Black Jack ei ole kuitenkaan helpoin mahdollinen rahapeli, vaikka itse pelaaminen onkin tehty mahdollisimman helpoksi hyvin toimivien ja laadukkaiden pelisivustojen avulla. Pelissä voittaminen vaatii sekä taitoa että tuuria. Monet pelaajat käyttävät erilaisia järjestelmiä ja erilaisia strategioita voittaakseen pelissä mahdollisimman paljon.
 
Oleellista tämän pelin pelaamisessa on mielestäni hyvin toimiva pelialusta. Jos se ei toimi, ei Black Jackin pelaamisesta tule mitään. Osoitteesta http://www.blackjack-jarjestelma.com olen löytänyt muutamia hyviä tarjouksia, joiden kautta olen liittynyt uusille kiinnostaville kasinoille. Kasinoiden tarjoamien bonusten turvin pääsee yleensä hyvin perille siitä, millainen pelijärjestelmä siellä on tarjolla. Monia vaihtoehtoja kokeilemalla löytyy yleensä joku suosikki, jossa pelaamista voi jatkaa.
 

Kyllä arkenakin voi olla hauskaa

 

Kyllähän arkenakin voi olla hauskaa. Hauskuus riippuu niin itsestä ja omasta kapasiteetista. Milloin sitä haluaa pitää hauskaa ja mitä pitää hauskana. Minulle siihen riittää se, että näen jotain hyvää ystävää tai vaikkapa pelaan hieman aikaa jackpot pelejä nettikasinolla. Kasinolle  meno on nykyään niin helppoa, kun ei tarvitse kuin vaan klikata itsensä kasinolle omalta kotikoneelta. Nykyään voi myös pelata monia pelejä kännykällä. Mega Fortune ohjeet on hyvä lukaista läpi ennen kuin alkaa pelata tätä upeaa peliä. Eihän Mega Fortune ole mikään kovin vaikea peli, mutta on siinä omat kikkansa. 

 

Olen voittanut parin tonnin edestä Mega Fortunessa ja tästä syystä olenkin erityisen innostunut. Mega Fortunessa on koko ajan tarjolla suuri potti, joka voi periaatteessa osua kohdalle milloin vain. Tämä mahdollisuus kannustaa yrittämään. Eihän sitä voi koskaan tietää, jos vaikka olisi itse se onnekas voittaja. 

 

Kevätaurinko

 

Keväinen aurinko on jokavuotinen ilo. Joka vuosi valon määrä yllättää samalla tapaa. Sitä on kuin valhoidossa pitkän talven jälkeen. Talven aikana sitää usein vaipuu johonkin kummalliseen sisäänpäinkääntyneeseen tilaan. Kai se on jokin energiansäästötila. Ei ole enää virtaa käytössä, joten käydään säästökierroksilla. Nyt alkaa taas akut täyttymään ja se on hieno juttu se. Kävin tänään töiden jälkeen pelaamassa muutamat kierrokset kasinopelejä ruletti bonukset -eduilla. ain jopa voittoja muutamien kymppien edestä. Tuntuu siltä, että kun on itse paremmalla tuulella myös parempia asioita alkaa tapahtumaan muutenkin elämässä. Voisiko olla näin? Luulen että se on totta, sillä mitä enemmän negatiivisempi on, sitä enemmän suhtautuu kaikkeen kielteisesti. Siinä tiassa ei helpost tapahdu mitää hyvää.

 

Lapsen leikit

 

Kyllä leikkivän lapsen luovuus on huipussaan. Silloin voi miettiä ja kuvitella asioita ilman mitään rajattuja sääntöjä. Voi keksiä aivan oman maailman ja elää sen ehdoilla Näin ainakin minulla oli tapana tehdä, kun olin pieni. Leikimme muutaman kaverin kanssa kaikenlaisia leikkejä, joissa jokaisella oli oma roolinsa. Itse olin usein ideoimassa leikkiä ja sitä, miten leikki sujuisi. Tänään halusin vähän virkistää sisäistä lastani eloon nettikasinoiden kolikkopelejä pelaamalla. Laitoin käyntiin ilmaispyöräytykset nettikasinolla. Näillä ilmaisilla pyöräytyksillä saan pelata pelejä täysin ilman riskiä. Kasino antaa minulle mahdollisuuden kokeilla pelejä ja jatkaa mahdollisesti pelaamista omalla rahalla, jos näin haluan. Oli ihan onnistunut pelihetki, voin suositella muillekin. Pääsee mukavasti irti omista arkisista ajatuksistaan.

 

Etsintäpartiossa

Nyt kyllä tekisi mieli sanoa ja sanonkin, että miehet! Kävin veljeni ja hänen tyttöystävänsä luona tässä muutama päivä sitten ja kun tyttöystävä avasi minulle oven, kuului sisältä asunnosta "Voi *piip*, missä ihmeessä se on?!" Kysyin tyttöystävältä, että mitä ihmettä veli oli taas hukannut ja tyttöystävä vastasi, että kuulemma vihkon, joka sisälsi jonkin hänen kaverilnsa rustaamia vinkkejä ja ohjeita nettikasinopelaamiseen. Sitä vihkoa oli nyt sitten etsitty viimeiset puoli tuntia kissojen ja koirien kanssa.

Pakkohan sitä oli liittyä etsintäjoukkoihin rauhan saamiseksi. Ja löytyihän se! Sohvatyynyjen välistä paljastui vihko, jonka päällä luki "casino ohjeet". Kurkistin vihkon sisään ja toden totta, sivutolkulla niin ohjeita, kuinka pelata esim. rulettia kuin vihjeitä siihen, miten esimerkiksi Gonzo's Questissä kannattaa taktikoida. Siinähän menee pelaamisen jännitys, jos minulta kysytään!

Mustaa valkoisella

 

Jotkut sanovat, että eivät luota mihinkään ennen kuin siitä on mustaa valkoisella. Onhan se totta, että sitten kun asiasta on kirjoitettu siitä on helpompi päästä eteenpäin ja ainakin näkee selvästi, mitä on ajateltu. Aina kun sovitaan jostain asiasta, olisikin hyvä kirjoittaa siitä ylös. Siksi keskustelun käyminen mailissa on hyvä tapa sopia asioita, sillä siellä on kaikki aina ylhäällä. Itse olen ottanut tavaksi tutustua kaikkeen aina perin pohjin ennen kuin ryhdyn varsinaisiin toimiin. Näin myös, jos pelaan vaikka pelejä netissä (www.verajohn-bonuskoodi.com). Käyn aina katsomassa, että mitä nettikasinon säännöissä lukee bonuksen käytöstä ja mitä ehtoja kasinolla on pelien suhteen. Aina on parempi pelata varman päälle kuin ottaa riski. 

 

Terassin ja pihan laittoa

Ihan ensimmäisenä, käy tutustumassa täällä www.rekisteroitymisbonus.net jos halvat huvit kiinnostavat. Aion kirjoittaa nyt vähemmän halvoista huveista, jotka kesän lähestyessä tulevat meillä ajankohtaisiksi.

Heti kun maa kuivuu kunnolla, me aiomme rakentaa terassin valmiiksi. Viime kesänähän meillä valmistui talo, mutta terassi ja piha ovat pahasti kesken. Terassin ja pihanlaittoon tulee menemään tämän kesän kuluessa tuhansia euroja, vaikka yritämme tehdä kaiken itse. Pihahan on vielä täynnä kiviä, risukkoa ja mutaa. Takaovi aukeaa suoraan sinne mutaan, alla on vain pari lankkua.

Isännän haaveissa on uusi kaasugrilli ja hinnastoa selaillessani minua hirvitti grillien hinnat. Hän ei kuitenkaan ottanut kuuleviin korviinsakaan kun ehdotin että menisi vielä yksi kesä tuolla vanhalla pallogrillillä. Itse kun haaveilin vielä kunnon pihakalusteista tuonne valmistuvalla terassille, joten saa nähdä mihin budjetti riittää.

Leikit serkkujen kanssa

Muistan kuinka leikin serkkujeni kanssa pienenä vaikka mitä. Leikimme yhdessä ralliajoja, mutta meillä oli autojen asemesta polkupyörät joilla ajoimme kilpaa, sitä leikittiin yhtenä kesänä paljon. Toinen yhteinen leikki oli piilosta, jota leikittiin monta vuotta varsinkin mummolassa kun koko suku oli kokoontunut sinne. Etsittiin ja piilouduttiin vuorotellen ja jotenkin siinä samalla kaikki pienemmätkin serkut oppivat pikkuhiljaa isompien leikit kun ketään ei jätetty ulkopuolelle. Isälläni on viisi sisarusta, joilla kaikilla on vähintään kaksi lasta, eli serkkuja siis riitttää. Lapsena se oli aivan mahtava asia, niin monta tuttua leikkikaveria oli usein koolla kun suku piti tiiviisti yhtä.

Yksi serkkuni kertoi minulle tällaisesta: www.free-spin-tarjoukset.com. Pitihän sitä käydä itsekin kokeilemassa ja hauskaa oli, Leikit ovat vaihtuneet näköjään peleiksi serkkukatraan aikuistuessa.

Previous Posts